Vuosi 2015 kirii jo loppusuoralla. TVT ja digiosaamisen kehittäminen kiinnostaa oppilaitoksia. Oskar & Osma -hankkeen näkökulmasta nyt puhutaan ennen kaikkea toimintojen vakinaistamisesta sekä laadusta. Toiminta keskittyy TVT:n suhteen ennen kaikkea "hiljaiseloa viettäneisiin" oppilaitoksiin. Toki myös se "toinen ääripää" kiinnostaa edelleen. :)
Virtuaalivalmentajan blogi on ollut menneenä lukuvuonna vähemmällä huomiolla. Huomio on ollut nyt perustyössä ja aivan alkuvaiheenkin TVT-kysymysten selvittelyssä. Yhteistyötä SeAMK Oy:n verkko-opetuksen tiimin kanssa jatketaan ja vuoteen 2016 latautuu muutenkin suuret odotukset. Myös verkkoon tuotettavan ohjemateriaalin varalle on paljon suunnitelmia.
Kiitoksia kaikille teille kuluneena vuonna virtuaalivalmentajan palveluita "tilanneille". Ja ihan teille kaikille asiasta kiinnostuneille! Meillä on ollut jälleen mielenkiintoinen vuosi ja edessä on yhä paljon uutta ja mielenkiintoista kehittämistyötä. Vanhaa kehittämistyötä unohtamatta!
Palaamme jälleen tammikuussa asiaan uudet kujeet mielessä. ;)
Tässä vaiheessa...
Hyvää joulua & (TVT)osaavaa Uutta vuotta 2016! Nähdään taas!
Tämän blogin sisällöntuotannosta vastaa Oskar & Osma V -hanke. Kyseessä on Koulutuskeskus Sedun, Sedu Aikuiskoulutus liikelaitoksen ja Opinlakeus-oppilaitosverkoston yhteishanke. Pysy mukana verkkopedagogiikan poluilla!
maanantai 21. joulukuuta 2015
tiistai 8. syyskuuta 2015
Oletko aikeissa osallistua Adobe Connect kokoukseen?
Tarkista tällä kätevällä työkalulla, onko työasemasi "Connect-kelpoisessa kunnossa": http://admin.adobeconnect.com/common/help/en/support/meeting_test.htm
Mikäli testi ei onnistu kaikilta osin, yritä selvittää epäonnistuneet kohdat. Ole tarvittaessa yhteydessä tekniseen tukeen. Kohdan 4. Adobe Connect Add-in Test ei tarvitse onnistua tässä kohtaa, mikäli olet vain osallistumassa Adobe Connect kokoukseen. Adobe Connect Add-in voidaan ajaa tietokoneeseen klikattuasi itsesi johonkin huoneeseen ja suorittamalla huoneen Meeting -valikosta Audio Setup Wizard -toiminnon.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015
Opinpaletti 3 on julkaistu ja Opinlakeuden uudet nettisivut syksyllä 2015
Opinpaletti 3: Ohjeita ja muita hyödyllisiä tietoja Opinpaletista...: Hei kaikki, Opinlakeus-oppilaitosverkoston nettisivuja uudistetaan parhaillaan (julkaisu syksyllä 2015). Tuttuun tapaan löydät kuitenkin m...
keskiviikko 22. huhtikuuta 2015
Maksuttomat Open Badges -webinaarit toukokuussa!
Discendum järjestää kevään maksuttomat Open Badges -webinaarit toukokuun aikana ja ilmoittautuminen on nyt käynnissä!
Verkon välityksellä järjestettävät webinaarit ovat tarkoitettu kaikille, jotka ovat aiheesta kiinnostuneet, harkitsevat Open Badges -osaamismerkkien käyttöönottoa omassa organisaatiossaan tai osaamismerkkien käyttö on vasta alkutekijöissään. Kolmas webinaari sopii toki myös niille, joille Open Badges -osaamismerkit ovat jo entuudestaan enemmän tuttuja.
11.5. klo 15-16.30 1. webinaari: Open Badges -konsepti
18.5. klo 15-16.30 2. webinaari: Open Badge Factory -esittely ja perusteet
26.5. klo 15-16.30 3. webinaari: Open Badge Passport -esittely ja perusteet
Voit halutessasi ilmoittautua jokaiseen webinaariin tai vain yhteen tai kahteen. Ilmoittautuminen onnistuu täällä.
Tarkempia tietoja lähetetään osallistujille lähempänä ensimmäistä webinaaria.

![](https://gallery.mailchimp.com/video_thumbnails/7e208cef925d55ae60712e4bb322bd1e.png)
Tunnisteet:
Discendum
,
Open Badge Factory
,
Open Badge Passport
,
Open Badges
,
Toukokuu 2015
,
Webinaari
keskiviikko 11. maaliskuuta 2015
eTaitavan ohjeet lisätty
Sedun käyttämään työssäoppimisen ohjaukseen tarkoitettuun sähköiseen työkaluun: eTaitavaan liittyvät ohjeet on lisätty nyt myös Virtuaalivalmentajan blogiin. Käyhän tutustumassa!
Tunnisteet:
eTaitava
,
työssäoppiminen
,
työssäoppimisen ohjaus
keskiviikko 25. helmikuuta 2015
Opinpaletti 3 suunnittelu on aloitettu!
Hei,
Olisiko sinulla ideoita Opinpaletti 3:een tai vaikkapa webinaariretkeilyyn liittyen? Kirjoita kommentti tähän blogitekstiin tai ota suoraan yhteyttä allekirjoittaneeseen. Kiitos! :)
Olisiko sinulla ideoita Opinpaletti 3:een tai vaikkapa webinaariretkeilyyn liittyen? Kirjoita kommentti tähän blogitekstiin tai ota suoraan yhteyttä allekirjoittaneeseen. Kiitos! :)
torstai 5. helmikuuta 2015
Webinaariretkeilyä keväällä 2015
Oletko jo käynyt linjoilla?
Eilen 4.2. saimme kuulla Matleena Laaksolta ajankohtaisia tietoja Digabista. Sitä ennen (28.1.) Auri Kohola perehdytti meitä Asiantuntijaverkosto-palveluun. Seuraavina webinaareina tulossa mm. Peda.net verkko-oppimisympäristön, OPEKA arviointityökalun ja TurnIt-palvelun esittelyt.
Katso loppukevään aikataulu täältä. Tallenteisiin pääset käsiksi Moodle-kurssin kautta: moodle.epedu.fi/opinlakeus/course/view.php?id=1678

arviointityökalu
,
Asiantuntijaverkosto
,
Auri Kohola
,
Digabi
,
Matleena Laakso
,
OPEKA
,
Peda.net
,
sähköiset yo-kokeet
,
tallenne
,
TurnIt
,
verkko-oppimisympäristö
,
Webinaari
,
webinaariretkeilyä
keskiviikko 21. tammikuuta 2015
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)